Viimekesänä meillä oli kaksi pullokaritsaa, Piki ja Lumi. Ne ulkoilivat keväästä asti vapaana pihapiirissä ja seurasivat perässä kaikkialle. Sellaisiahan pullovauvat ovat, jopa sisälle taloon ne pyrkivät, ja kävivätkin muutaman kerran tuvassa ihmettelemässä. Tavallisesti isomman katraan lampaat eivät ihan näin kesyjä ole vaan jopa niiden kiinni saaminen laitumelta on työn ja tuskan tulos. Nämä karitsat olivat nelosvuonueen heikoimmat ja ilman pulloruokintaa ne olisivat todennäköisesti menehtyneet. Hauskoja hetkiä niiden kanssa vietettiin, kunnes kolmen kuukauden iässä tuli aika saada pässikaritsa Lumi pässilaumaan. Eihän se aidoissa pysynyt vaan pyrki jatkuvasti ihmisten seuraan tietenkin. Luonto päätti hoitaa ongelman toisin. Ennenkuin ehdimme siirtää uuhikaritsaa uuhien joukkoon ja kokeilla homman toimimista niinpäin, Piki sairastui vakavaan suolistotulehdukseen ja se menehtyi. Tuotantoeläinten kanssa on jotenkin oltava kovana, niihin ei sillätavalla anna itselleen lupaa kiintyä, mutta näihin veijareihin oli kyllä jo syvä suhde syntynyt. Kyllä siinä itkut itkin kun pientä karitsaa sylissäni pitelin ja se sulki silmänsä viimeisen kerran. Tällainen klostridioositulehdus voi tulla lampaisiin maaperästä ja se on usein kohtalokas ja nopeasti etenevä, eikä sille ole mitään tehtävissä. Lumi jatkoi eloaan syksyyn saakka pihassamme ja siitä kasvoi komea pässi ja ystäväni sai siitä hienon taljan ja joku maukkaat lihat ajallaan. Tuolloinkin, kun pieni karitsa sylissäni nukkui, lauloin sille, niinkuin minulla on tapana usein tehdä eläimiä hoitaessani. Laulu on terapiaa itselleni, mutta myös eläimet tuntuvat nauttivan siitä. Useinkin olen huomannut kuinka lampolassa uuhet pysähtyvät kuuntelemaan, aivankuin nauttisivat. Eniten ne pitävät pehmeällä ja matalammalla äänellä lauletuista rauhallisista kappaleista, jouluna vedetyt reippaat versiot rekiretkistä eivät niitä niin miellyttäneet. Makunsa siis niilläkin, jopa musiikin suhteen. Taidankin lähteä tästä laitumelle kivelle istumaan ja lauleskelmaan:) Oma tämänhetken suosikkini on Paula Vesalankin esittämä Elegia, mutta etenkin herkempi kappale: "Sua vasten aina painautuisin". Kesäillat herkistävät tunnelmoimaan ja unelmoimaan, pitkän talven aikana voi sitten taas keksiä uusia viihdykkeitä lampaille sisällä lampolassa (tai itselleen työn piristykseksi).
Piki ja Lumi sisällä tuvassamme tutustumis- retkellä. Ja tämä ei tainnut olla ihan ainoa kerta kun nämä riiviöt kipaisivat sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti