Kesävieraita, kulttuuria ja nähtävyyksiä sekä elämyksiä

Ihana kesä, ilmoista huolimatta. Epävakaiset kelit jatkuvat ja vain muutama päivä on ollut niin lämmin että on tarjennut ilman takkia. Kesäkuu on lopussa, mutta mieleen on tullut kaivaa jopa välillä villahousut jalkaan. Mutta se, mikä kesästä tekee ihanan, on kesävieraat. Minun tapauksessani sukulaiset Lapista. Perinteeksi on jo vakiintunut, että äitini viettää meillä alkukesästä viikon ja oma rakas ihana isosiskoni tulee sitten myöhemmin kesällä viikoksi poikansa kanssa meille. Nämä viikot ovat aina avartavia joka mielessä. Paitsi että tulee hoidettua sukulaisuussuhteita ja parannettua maailmaa loputtomilla keskusteluilla aiheesta kuin aiheesta, tulee käytyä katsomassa lähiseutujen nähtävyyksiä. Mikä siinä onkin, ettei niitä tule käytyä muuten katsomassa vaikka oman perheen kanssa?

Siskoni kanssa on kierretty näyttelyitä, museoita, myllyjä, tiloja, kirpputoreja, lähikyliä ja pitäjiä. Ihanaa siitä tekee se, että etukäteen ei lyödä lukkoon mitään tiukkoja aikatauluja vaan mennään minne nenä näyttää. Viime viikolla tuli käytyä Tampereella Mummun luona ja serkkua tapaamassa (ja pojat pääsi päiväksi Särkänniemeen), Astuvansalmen kalliomaalauksilla (kävellen reittiä pitkin, mikä oli tosi hauskaa), Mikkelin torilla jättikirppiksellä sekä Mikkelin Taidemuseossa katsomassa kesän hauskaa sarjakuvanäyttelyä nimeltään Hullu Luovuus (Nyrjähtänyttä Suomalaista sarjakuvahuumoria). Suosittelen lämpimästi. Se tarjosi naurua, mutta myös avartavia uusia kokemuksia ja oivalluksen siitä, miten erilaisin taiteen tavoin ihminen voi ilmaista itseään. Romaaneissa, elokuvissa, teatterissa, tauluissa, grafiikassa, runoissa, musiikissa ja sarjakuvissa voi kaikessa ilmaista aivan samaa asiaa, vain tekotapa on erilainen, mutta jokaista katsoo/lukee ihminen samoine tunteineen. Tutustuin muutamaan aivan uuteen sarjakuvan tekijään jotka tekivät persoonallisella tyylillään suuren vaikutuksen. Tätähän taidenautinto on parhaimmillaan, ainakin itselleni. Irrottautuminen arkisesta maailmasta, hyppy jopa itselle vieraaseen ajatustapaan, jota katsellen/kuunnellen saa vain nauttia. Vaeltaa teokselta toiselle ja antautua ihanaan "flow" tilaan, parempaa sanaa en sille keksi. Sanalla sanottuna aivan mahtavaa.

Toinen aivan yhtä vaikuttava, jopa hienopi kokemus oli päivän rauhallinen retki poikien kanssa Astuvansalmelle. Upeat, tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset korkealla kalliossa. Mietimme yhdessä murkkuikäistemme kanssa niiden merkitystä, miksi ne on maalattu aikoinaan. Meillä oli eväät mukana ja istuimme kiireettä laiturilla syöden mansikoita, lihapullia, karjalanpiirakoita ja juustoa. Ilmakin oli hieno: aurinko paisteli hetkittäin ja sade kiersi meidät vaikka päiväksi oli uhkailtu kuuroja. Muutaman kilometrin mittainen retkipolku oli mukava taivaltaa, vaihtelevaa maastoa: kiipeilyä, kallioita, kauniita maisemia, rantaa ja metsää. Pois lähtiessämme kiipesimme vielä sen kalliojyrkänteen päälle, jonka seinämässä maalaukset ovat. Upeat maisemat. Sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi ajaksi seisomaan kalliolle kippura mäntyjen viereen katselemaan salmelle. Se joka Mikkelin seudulla asuu, eikä ole paikassa vielä käynyt niin kannattaa kyllä ottaa kesäpäivän ohjelmistoon. Hyvää seuraa ja kivaa evästä mukaan ja kiireettömästi reissuun. Mikä rentouttava päivä.

Ja ehdittiinhän sitä käydä rantasaunallakin ja Lapin sisko sai heittää talviturkkinsa Liekuneeseen, piipahdettiin Hirvensalmen hurjassa yöelämässä ja vietettiin muuten vain aikaa kotosalla lampaita laskien, valokuvaten, koiran kanssa lenkkeillen ja yhteisestä ajasta nauttien. Viikko kului taas loppuun ihan liian nopeasti. Sisko hyppäsi punaiseen Audiinsa poikansa ja minun poikani kanssa ja suuntasi kohti rakasta Lappia jatkamaan loman viettoa. Hieman kateellisena täällä mietin poikanikin jatkolomaa (kauheaa olla kateellinen omalle pojalleen): Aikaa lapsuuteni kotikylässä Muoniossa sekä ennenkaikkea lomanviettoa mökillä käsivarressa Ropinsalmella ja Norjan reissua. Mutta onhan se aivan ihanaa, että oma poikani saa viettää kesiään samoissa maisemissa missä itse olen lapsuuteni viettänyt: kalastaen rajajoella, tuntureilla kiipeillen ja kosken kohinaa kuunnellen.

Itse valmistaudumme viikonloppuna järjestettäviin maatalousnäyttelyihin. Joensuussa on tänä kesänä Farmari-näyttely jonne suutaamme prätkällä, mökkikin on jo varattuna. Pientä lomaa siis pukkaa:) Vanhempi pojistamme on luvannut jäädä kotivahdiksi huolehtimaan eläimet ja pitämään seiniä pystyssä.

Ja lopuksi on pakko vielä vähän tuulettaa onnesta ja ilosta ja pyyhkiä haikeita kyyneleitäkin silmäkulmista: Meidän kasvattamamme lämminverinen tamma Loippa´s Memory (Muiston Mussukka) jonka myimme nelivuotiaana uudelle omistajalle on suorittanut hienosti koelähdön ja oli ensimmäisessä startissaan hienosti toinen ajalla 20,1. Voittaja juoksi 20,0. Loppusuoran kamppailu oli tiukka, ihan ei tamma ennättänyt voittoon heti ekassa koitoksessaan. Muisto on ensimmäinen meillä syntynyt varsa, sen kanssa koettiin paljon noiden vuosien aikana, itse se opetettiin ja paljon tahkottiin, mutta kun aika ei riittänyt enään viedä sitä eteenpäin kilpailuihin asti, oli siitä pakko luopua. Onneksi se pääsi hyvään ravikotiin ja pääsee nyt radoille juoksemaan. Minulle se oli todella merkityksellinen hevonen heti syntymästään alkaen, sen kanssa "telepatia" toimi. Lempinimi Mussukka herätti aikoinaan hilpeyttäkin monissa, sillä se oli itseasiassa aika hapan luonteeltaan, ei todellakaan mikään maailman kilten ja kohteliain hevonen vaan useimmiten todellinen tuittupää. Isoksikkin se kasvoi, taitaa olla nyt ihan aikuisen mitoissaan lähempänä 170cm säkäkorkeudeltaan. Nyt on jännää seurata sen tulevia startteja ja toivoa sille parasta mahdollista tulevaisuutta ja terveyttä. Kuvissa Muisto on kolmevuotiaana kesälaitumella Savonlinnassa.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Facebookista kilahti kutsu luokkakokoukseen, ensimmäiseen sellaiseen. Paikka idyllinen, omassa kotikylässä, tunturinkupeella, viikonloppu, mukava ajoitus elokuussa. Mikä ihana ajatus. Vanhat tutut luokkakaverit koolla, monia ystäviä joita ei ole tavannut pitkään aikaan, monia, joista ei ole vuosien varrella kuullut yhtään mitään. Monia, jotka jäivät kotikylääni Muonioon asumaan tai ainakin lähemmäs sinne, Lappiin tai Oulun korkeudelle. Miten ihanaa olisikaan viettää aikaa yhdessä, päivittää kuulumisia, jutella pitkästä aikaa.  Jotenkin kuitenkin ajankohdassa joku jo raksautti päässäni heti ajatusta, että nyt ei mennyt ihan puikkareihin tämä homma. Kaivoin lammaskalenterin esille, sieltä keväiset uuhien astutuspäivämäärät - ja kyllä, kenelläpä onkaan silloin karitsoinnit kiivaina meneillään. Pääsi pieni huokaus, eihän siinä mikään auta. Joku voisi sanoa, että hommaa lomittaja tai eikö ne nyt karitsoi siellä itsekseen. No eipä karitsoi. Valtaosa nyt elokuisista uuhista on ns. esikkoja joiden kanssa ongelmia voi odotaa, jo ei muussa, niin ainakin imetyksen käyntiin lähtemisessä. Puolenvuoden työntulos on kiinni taas tuossa hektisessä parinviikon jaksossa elokuun loppupuolella, jolloin minä valvon yöni kiltisti kotona ja avustan tarvittaessa karitsoinneissa ja valvon jokaikisen syntymän ja pinten karitsojen ternimaidon saannin. Näin se homma vain menee. Niin makaa kuin petaa. Vastasin kutsuun kiitos ja ei ja toivottelin mitä mukavinta jälleennäkemisen riemua vahoille kamuille (mehän muuten tullaan nelikymppisiksi tänä vuonna, että muistakaa juhlia sen mukaisesti). Jokaisen karitsan eloonjääminen, jokaisen synnytyksen onnistuminen on taloudellinen ja henkinen voitto, silloin on vain jaksettava painaa ja oltava hereillä. Mutta tätähän minä haluan tehdä ja teen mielelläni. Syntymän ihme on aina suuri ja jokainen karitsa suloinen ja ihana ja jokaisen karitsan haluaisi tietysti pitää hengissä uuhista puhumattakaan jos karitsoinnissa ilmenee jotain ongelmia.

Otin sitten hieman ennakkoa luokkakokoustunnelmista näin juhannuksena, kun on aikaa lomailla vielä ja ottaa rennommin. Eilenillalla tuli pyörähdettyä Mikkelin yöelämässä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa varmaan 9 vuotta. Sattui mukava ystäväpariskunta innostumaan mukaan ja ajelin sumuisessa yössä volvolla kaupungin sykkeeseen. Suunnattiin oikein yökerhoon. Aluksi kyllä tuntui siltä, että tultiin vähän väärään paikaan kun suurinosa juhlijoista oli meitä puolet nuorempia. Mutta sitten DJ alkoi soittaa myös vanhja kunnon kasari-ja ysärihittejä ja innostuttiin tanssimaankin oikein kunnolla. Olipa pitkästä aikaa kyllä niin hauska ja erilainen ilta, ettei olisi malttanut kotiin lähteä millään. Valomerkkiin asti oltiin ja nautittiin musiikista ja hauskasta seurasta. Tälläkertaa sattui vielä sekin ihme, että minä kuskina olin se, joka halusin jäädä pisimpään paikalle kun toiset jo jossain vaiheessa pyytelivät, että lähdettäisiin kotiin. Mutta onneksi kuski päättää:)

Näin on juhannukset tältä vuodelta juhlittu tällä tilalla ja huomenna palataan arkeen, sekin tosin on hauskaa, sillä meille tulee kauan odotettuja vieraita Lapista.

Erilainen juhannus

Tänään jätettiin kotihommat ja tavalliset työt juhannusaaton kunniaksi vähemmälle ja hypättiin moottoripyörän selkään jo varhain iltapäivällä. Ajatus oli ajella ihan vain Puumalan seuduille katselemaan missä olisi kivat tanssit, sivulaukkuihin pakattiin kevyempää vaihtovaatetta mukaan ja lähdettiin tienpäälle kun sääkin selkeni ja hieman lämpeni. Sen verran viileää kyllä vieläkin oli, että moottoripyöräillessä ei hiki tullut vaikka oli vuorellinen ajopuku päällä. Minulle nämä kesän muutamat reissut prätkällä ovat ihan täyttä rentoutumista, isäntä ajaa ja itse saan vain istua kyydissä ja uppoutua niin syvälle omiin ajatuksiini kuin huvittaa. Ja kyllä uppouduinkin. Lisäksi moottoripyörän selästä näkee ympärilleen paljon enemmän kuin auton kyydistä ja maisemat ovat paljon lähempänä ja kokemukset rikkaampia. Tienpientareet olivat täynnä kukkia ja pihoissa syreenit kukkivat huumaavasti tuoksuen. Paikkapaikoin kun oli satanut vähän vettä, oli ihanan raikkaan tuoksuista muutenkin. Oli hienon näköistä ajella suvisuomen kauniissa maisemissa, Mikkelistä  Puumalaan menevän tien varrella on tosi kauniita maisemia. Liput liehuivat saloissa ja ihmisiä oli liikkeellä aika paljon. Tanssisuunnitelmat muuttuivat matkanvarrella, koska olimme niin aikaisin liikenteessä. Niin saimme päähämme ajella Lappeenrantaan Imatran kautta. Lappeenrannan satama oli elämys tällaiselle Lappilaislähtöiselle maalaiselle, oli jännää nähdä kaupunki juhannus. Satamassa oli väkeä valtavasti, isoja laivoja ja Iskelmä-risteilykin lähdössä liikenteeseen. Kokkokin sytytettiin palamaan läheiselle saarelle tai luodolle, mikä lie, en tidä, mutta hienolta näytti. Paikallista kuuluisuuttakin maistettiin, nyt on sitten torigrillistä ostettu Vety - lihapiirakka jossa on munaa ja kinkkua mausteineen. Olihan se ihan hyvää, mutta kyllä kertakokemus minulle riittää. Ihan turhan tuhtia ja rasvaista purtavaa minun makuuni, mutta ompahan sekin herkku nähty:) Lappeenranta on muuten mukavan näköinen kaupunki kukkuloineen ja mäkineen, satamassa olisi ollut vanha linnakin, mutta sinne emme lähteneet, kun emme uskaltaneet jättää moottoripyörää rantaan. Reissusta tuli kaikkineen Saimaan ympäri ajo, kun ajelimme kotiin Taipalsaaren kautta ja sieltä Mäntyharjulle ja takaisin Hirvensalmelle. Matkaa mittariin kertyi noin 360 km joten tulihan siinä nähtyä maisemia ja ajateltua ajatuksia. Kotimatka oli hieno pienempiä teitä pitkin, paljon oli järvenrantoja ja juhannuskokkoja näkyi siellä täällä niemien nokassa. Mieleeni tulvi valtavasti runojen ja juttujen aiheita kun katselin taloja ja ihmisiä ja mietin, millaista heidän elämänsä mahtaa olla niin erilaisissa paikoissa. Kotiin tullessamme oli hämärä jo laskeutumassa ja sumu nousemassa järvenselkiä pitkin. On tullut vietettyä juhannuksia  mökillä ja saunoen, tansseissa ja heinätöissä ja ihan vain kotosalla, nyt on tullut sitten vietettyä yksi prätkänkin selässä kiitäen. Uudet seikkailut on kivoja, niistä saa voimia arkeen.

Pajua pässille

Viedessäni vesiä autolla pässilaitumelle, oli mukavaa nähdä Vesti-pässi toipuneena ja hyväkuntoisena. Aluksi olin huolissani, kun se vain makaili ison kuusen alla vaikka karitsat kirmailivat innoissaan pitkin peltoa. Vielä huolestuneempi olin, kun menin sen luokse rapsuttelemaan eikä se edes yrittänyt puskea minua. Puhisi vain hellän möreällä äänellään "möö, möö" tervehtiessään tuttua tulijaa. Lähdin sitten kiertämään aitausta ympäri tarkistaakseni, että se on ehjä ja sieltähän Vesti jo tuli reippaana perässä katsomaan minne oikein hävisin. Ja niin hienosti se jo liikkui jalkahaaverinsa (mikälie nitkahdus olikaan) jäljiltä, ettei sen kävelyssä huomannut oikeastaan enään mitään poikkeavaa. Siinä tuli mieleeni vanhan kansan luonnon lääkitykset ja pajun vaikutus, kuinka sitä on käytetty kipulääkkeenä. Lampaat syövät lehdeksiä mielellään. Riivin ojanvarrelta kunnon kimpun Vestille pajun hentoja oksia lehtineen ja niitä se jäi innolla mutustamaan kun lähdin takaisin autolle päin. On se vain kaikesta luonteensa lujuudesta huolimatta hellyttävä ja rakas veijari, sieltä peräänkin se huuteli vielä suu täynnä pajun lehtiä minulle omat mörähdyksensä. Mukavalta tuntui myös huomata, että nuorempi siitospässi Lari on rohkaistunut niin paljon, että tuli sekin rapsuteltavaksi. Vielä keväällä se oli lampolassa niin arka, että kaikkosi peränurkkaukseen jos siihen yritti koskea. Hyväntuulisena kiertelin vielä uuhiaitauksenkin läpikotaisin ja kävin Venäjänajokoiramme Boriksen kanssa iltalenkillä, tulipahan omakin liikunnantarve samalla täytettyä. Oikeastaan asia ei jäänyt ihan vielä tähän, Boris on isokokoinen koira ja niin kova vetämään, että saan pistää koko kroppani likoon sen kanssa kun sitä talutan. Niinpä kiskaisin päälle vielä ikioman palauttelevan lenkin, etten jäisi ihan jumiin tämän kokovartalo jumpan jäljiltä. Ulkoilupainotteinen ilta, onneksi ei satanut. Toivottavasti juhannuksena olisi yhtä mainio keli, lämmintänkin 10 astetta.

Ja mitä teki isäntä tällä välin? Ensimmäinen säilörehu sato on korjattu ja pellonreunat niitetty:) Päivän arvosanaksi voi antaa sen saman 10+ kuin lämpömittarissakin.

Onhan sitä muutakin elämää

Aina ajoittain tulee vastaan tilanteita, jolloin minulta kysytään mitä muuta teen/harrastan lampaiden hoidon ja tilanpidon lisäksi. Joskus näissä tilanteissa hämmentyy täydellisesti eikä osaa vastata oikein mitään järkevää. Tavallista elämää. Mitä nyt nelikymppinen nainen elämässään tekee, elämän ruuhkavuosiahan tässä eletään. Murrosikäiset pojat ja heidän harrastuksiinsa- ja kavereille kuskaamiset lohkaisevat osan ajasta, asumme 15 km päässä taajamasta joten myös kauppaan ja asioille on matkaa, aina on lähdettävä autolla. Lähin kaupunki Mikkeli on 40 km päässä. Täällä maaseudun rauhassa aika kuluu kyllä pitkälti pihatöissä. Talo lämpenee puulla, hakelämmityksellä ja leivinuunilla. Keittiössä talvella puulieden ääressä tulee hikoiltua ja laitettua ruokaa. Näitä ajan vietteitä, joita kaupunkilainen ei ehkä ihan heti osaisi ajatella, niihin kuluu yllättävän paljon aikaa. Piha on iso, kesällä saa olla jatkuvasti ajelemassa nurmikkoa ja kitkemässä jotakin nurkaa rikkaruohoista. Myös kasvimaa ja marjapensaat vaativat hoitoa ja sadonkorjuu on omalukunsa. Tämä kaikki siis rehunteon, viljanpuinnin ja lampaiden hoidon ohella. Silti kesä on ihanaa aikaa, jolloin ehtii rentoutua ja lomailla ja antaa aikaa itselleen, kun aamuin ja illoin ei tarvitse ruokkia eläimiä sisälle lampolaan, kuivittaa jne. Toinen karitsointi sesonkikin ajoittuu vasta loppukesälle. Tänä kesänä meitä tosin työllistää tuon uuden lampolan rakentaminen, mutta sehän nyt on pientä. Suvussa on tapana sanoa, että "eihän siinä kauan mene".

Mutta niihin oikeisiin harrastuksiin. Niihin rentouttaviin, onhan niitä minullakin, aivan ikiomia. Joista tärkein varmaankin on musiikki ja kirjoittaminen, yhdessä paketissa, ihan kummin päin vain, yhtä tärkeitä kummatkin. Olen laulanut lapsesta saakka, nykyään tosin vain harvoille ja valituille "tallikaraokessa", enimmäkseen yksin, mutta musiikin kuuntelu on minulle mitä suurinta terapiaa. Kaikenlaisen musiikin kuuntelu. Mielentilasta riippuen kaikki käy, klassisesta jazziin ja kotimaisesta humpasta iskelmän kautta rokkiin ja heviin. Tämän kesän aivan ehdoton kohokohta on Savonlinnan oopperajuhlat, jonne varasin liput Sonata Arctican keikalle. En malta odottaa.
Tässä linkki yhteen aivan parhaista heidän kappaleistaan, omasta mielestäni, jota kuuntelen ja laulan  nyt aivan jatkuvasti
https://www.youtube.com/watch?v=JxZcFArCeKs
Se on nimeltään Shy, kannattaa kuunnella, vaikkei raskaammasta musiikista pitäisikään, sillä se on melodisesti hyvin kaunis ja rauhallinen kappale.

Lukeminen seuraakin sitten ihan heti perässä hyvänä kakkosena, jos minulla vain on aikaa, niin varmasti uppoudun jonkun ihanan kirjan syövereihin ja annan uuden maailman imaista sisäänsä. Toimii yhtä hyvin kuin musiikki.

Luonnossa liikkuminen, hevosten kanssa touhuaminen, metsässä samoilu, kesällä uiminen, syksyllä sienestys. Onhan näitä. Aikaa vain on tässä iässä aivan liian vähän kaiken sen toteuttamiseen mitä haluaisi tehdä.

Ja ne YSTÄVÄT, ihanat omat rakkaat ystävät, joita ilman elämä ei olisi elämisen arvoista. On vanhoja ystäviä, uusia ystäviä, hyviä ystäviä ja ihan parhaita ystäviä. Ihmisystäviä ja eläinystäviä. Ja ystäviä, joista tulee rakkaita monellakin tapaa vuosien myötä.

Hienoja kesäpäiviä ja mukavaa juhannuksen odotusta teistä jokaiselle!
Täällä mielensä herkistänyt lampuri ottaa ison koiransa ja lähtee kävelylle metsään ja sen jälkeen tapaamaan ystävävanhuksia.

Iltatarkastuksen aika

 Maisemia pässilaitumelta, kyllä poikien kelpaa kesää viettää. Tänä iltana kun kävin poikia morjestamassa oli valtakunnassa kaikki hyvin. Vestin jalka oli jo huomattavasti paremmassa kunnossa, hieman se vielä sitä varoi, mutta liikkui jo mukavasti ja oli niin reipas oma itsensä, ettei minun tehnyt mieli mennä aitaukseen sisälle ilman "kättä pitempää" puskettavaksi. Vestin kokoa ja näköä ovat kaikki ihailleet, onhan se komea pässi, aikuisen iässä ja elopainoa varmaankin kahdeksankymmenen kilon verran. Luonnettakin lujasti. Lari on vielä pienempi, se täytti tänä keväänä yksi vuotta. Kainuunharmaksia ovat nämä pojat kummatkin rodultaan vaikkakin niin erivärisiä, Vesti on rotunsa edustajaksi todella vaalea sillä se on vaalentunut myös päästään ja jaloistaan. Lari taas on tyypillinen rodun edustaja, sen pää ja jalat ovat mustat ja muu karvapeite hieman vaaleampi. Pikkupässit eivät kuvaan halunneet, niille iski iltavilli ja ne kirmailivat pitkin peltoa niinkuin pikkukakarat konsanaan.

Laulua lampaille

Viimekesänä meillä oli kaksi pullokaritsaa, Piki ja Lumi. Ne ulkoilivat keväästä asti vapaana pihapiirissä ja seurasivat perässä kaikkialle. Sellaisiahan pullovauvat ovat, jopa sisälle taloon ne pyrkivät, ja kävivätkin muutaman kerran tuvassa ihmettelemässä. Tavallisesti isomman katraan lampaat eivät ihan näin kesyjä ole vaan jopa niiden kiinni saaminen laitumelta on työn ja tuskan tulos. Nämä karitsat olivat nelosvuonueen heikoimmat ja ilman pulloruokintaa ne olisivat todennäköisesti menehtyneet. Hauskoja hetkiä niiden kanssa vietettiin, kunnes kolmen kuukauden iässä tuli aika saada pässikaritsa Lumi pässilaumaan. Eihän se aidoissa pysynyt vaan pyrki jatkuvasti ihmisten seuraan tietenkin. Luonto päätti hoitaa ongelman toisin. Ennenkuin ehdimme siirtää uuhikaritsaa uuhien joukkoon ja kokeilla homman toimimista niinpäin, Piki sairastui vakavaan suolistotulehdukseen ja se menehtyi. Tuotantoeläinten kanssa on jotenkin oltava kovana, niihin ei sillätavalla anna itselleen lupaa kiintyä, mutta näihin veijareihin oli kyllä jo syvä suhde syntynyt. Kyllä siinä itkut itkin kun pientä karitsaa sylissäni pitelin ja se sulki silmänsä viimeisen kerran. Tällainen klostridioositulehdus voi tulla lampaisiin maaperästä ja se on usein kohtalokas ja nopeasti etenevä, eikä sille ole mitään tehtävissä. Lumi jatkoi eloaan syksyyn saakka pihassamme ja siitä kasvoi komea pässi ja ystäväni sai siitä hienon taljan ja joku maukkaat lihat ajallaan. Tuolloinkin, kun pieni karitsa sylissäni nukkui, lauloin sille, niinkuin minulla on tapana usein tehdä eläimiä hoitaessani. Laulu on terapiaa itselleni, mutta myös eläimet tuntuvat nauttivan siitä. Useinkin olen huomannut kuinka lampolassa uuhet pysähtyvät kuuntelemaan, aivankuin nauttisivat. Eniten ne pitävät pehmeällä ja matalammalla äänellä lauletuista rauhallisista kappaleista, jouluna vedetyt reippaat versiot rekiretkistä eivät niitä niin miellyttäneet. Makunsa siis niilläkin, jopa musiikin suhteen. Taidankin lähteä tästä laitumelle kivelle istumaan ja lauleskelmaan:)  Oma tämänhetken suosikkini on Paula Vesalankin esittämä Elegia, mutta etenkin herkempi kappale: "Sua vasten aina painautuisin". Kesäillat herkistävät tunnelmoimaan ja unelmoimaan, pitkän talven aikana voi sitten taas keksiä uusia viihdykkeitä lampaille sisällä lampolassa (tai itselleen työn piristykseksi).

Piki ja Lumi sisällä tuvassamme tutustumis- retkellä. Ja tämä ei tainnut olla ihan ainoa kerta kun nämä riiviöt kipaisivat sisälle.

Kesän viettoa

Kesä on Savossa jo pitkällä. Satulinnassakin on kuvaukset saatu jo päätökseen ja uusi kausi Vain Elämää -sarjasta purkitettua, ainakin siitä päätellen, että "yksityistilaisuus" kyltit tienhaarasta poistettiin. Joka kerta kun ajelen kaupunkiin asioille, ajan Satulinnan ohi. Ja kyllähän se kyläläisenä on tutuksi paikaksi tullut muutenkin.

Tämä kevät ja alkukesä on ollut kolea ja sateinen. Peltotöihin päästiin myöhässä, samoin lampaiden laitumelle lasku viivästyi, koska osa pelloista oli niin märkiä ettemme päässeet tekemään aitauksia. Toisaalta, ei kovin märälle pellolle kannata eläimiä viedäkkään. Ja kun oli kylmää niin eihän sinne mitään syötävääkään kasvanut. Nyt on kuitenkin lampurillakin "loma", pässit ovat omalla laitumellaan ja uuhet karitsoineen omalla. Keväällä syntyneet pässikaritsat vieroitettiin jo emistään ja ne ovat nyt isänsä hellässä huomassa. Niillä on kiva pelto, jossa tuolle kymmenen pässin laumalle riittää syömistä koko kesäksi. Se on vanhaa laidunmaata jonka keskellä kasvaa isoja kuusia, niiden alle eläimet pääsevät sateen suojaan ja pellolla on myöskin isoja kiviä, joiden päälle karitsat mielellään kiipeilevät tähyilemään maailmaa.

 Laitumelle vienti olikin mielenkiintoinen näytös. Saaliseläiminä lampaat pelkäävät kaikkea uutta ja avaraa ympäristöä ja luonnollisesti pikkukaritsoja jännitti hieman tämä uudelle pellolle meno tutusta ja turvallisesta karsinasta jossa ne olivat viettäneet aikaansa. Veimme isot pässit Vestin ja Larin pellolle ensin hevoskuljetusvaunulla ja sitten haimme nämä kahdeksan pientä pässiä. Homma ei menny ihan niinkuin "Strömsössä". Ensinnäkään isot pässit eivät väistäneet veräjältä kun koitimme peruuttaa kuljetusvaunua pellolle vaan töllistelivät veräjällä saapuvaa kuljetusta. Kun viimein sain ne houkuteltua keskelle peltoa niin kauas, että isäntä sai yhdistelmän pellon sisä puolelle ja veräjän kiinni ja avasi lastaussillan, eivät karitsat meinanneet uskaltaa tulla ulos. Ulos tultuaan ne jäivätkin sitten pyörimään siihen kuljetuskopin ympärille. Teimme aika kauan töitä, että saimme ne ajettua niin kauas pellolle, että uskalsimme avata veräjän ja ajaa traktorin koppeineen ulos pellolta etteivät kaikki pässit karkaisi heti kättelyssä. Siinä kyllä kiristeltiin hieman hermoja ja taivasteltiin lampaiden laumakäyttäytymisen ihmeellistä maailmaa.

Viikon verran kaikki sujui hyvin, mutta nyt on isäpässillä jalka kipeä. Vesti on nitkauttanut jalkaansa ja ontuu. Eilen illalla asian havaittuamme tutkimme sen ja totesimme, että luita ei ole rikki ja sorkassakaan ei ole vikaa. Diagnoosiksi jäi "nilkan nyrjähdys" näin ihmistermeillä ilmaistuna. Olemme nyt antaneet kahtena iltana sille kipulääkettä ja se näyttääkin auttavan onneksi. Toivottavasti jalka pian paranisi. Tänään Vesti olikin jo pirteämpi ja oli jo keskellä peltoa toisten kanssa vahtimassa isolla kivellä leikkiviä pienokaisia.

Uuhet uuhikaritsoineen laiduntavat pihapelloilla. Niille laajennettiin aitausta tilan vanhalle laidunmaalle, jossa aiempina aikoina ovat lehmät laiduntaneet. Siinä on aika paljon koivikkoa joka myös tarjoaa suojaa paahteelta ja sateelta. Nyt on mukava keittiön ikkunasta seurata lampaiden touhuja. Eräällä valkeista risteytysuuhistamme on hassu tapa nukkua. Se vetää päiväunia sikeästi kyljellään ja jalat ihan suorana. Olen jo kaksi kertaa pelästynyt tosissani, että nyt se on heittänyt henkensä ja juossut laitumelle katsomaan. Silloin se nostaa päätään hämmästyneen näköisenä, on se kumma kun ei anneta edes nukkua.

Alkukesästä on ollut myös jännittäviä kohtaamisia metsän eläinten kanssa. Pihapiirissämme on pyörinyt pitkään komea kettu. Se ilmestyi hetikohta sen jälkeen, kun ensimmäinen uuhiryhmä oli laskettu laitumelle. Koirat paljastivat sen aina haukullaan ja kerran poikamme jo ajoi sen lammas aitauksesta pois. Tuo kettu on todella rohkea. Itsekkin olen ollut kymmenen metrin pässä siitä, eikä se pelännyt minua yhtään, katseli vain suoraan silmiin. Hieman tietysti huolestutti, onko siitä vaaraa karitsoille. Mutta pienihän kettu on kuitenkin lampaisiin verrattuna. Ja karitsat ovat jo isoja ja vahvoja, kolmen kuukauden ikäisiä. Eräänä päivänä näin ketun taas pellolla. Silloin näin jotain mieleenpainuvaa. Kolme isointa uuhta lähti rivissä kävelemään sitä kohti päät alhaalla, todella uhkaavan näköisenä rintamana. Ne lähestyivät kettua vakaan rauhallisesti ja niistä oikein huokui taistelu asenne. Kettu otti jalat alleen ja hävisi. Tämän jälkeen mieleni kyllä rauhoittui. Ajattelin että nämä kolme "laumanvartija Texeliä" kyllä pitävät repolaisen aisoissa.

Rauhoittavalle tuntuu myös se, että pässilaitumen vierellä asuvassa talossa asuu eläinrakkaita ja mukavia ihmisiä, jotka odottivat innolla koko kevään sitä päivää, jolloin tuomme lampaat laiduntamaan heidän talonsa takana olevalle pellolle. Tiedän, että jos jotain erityistä sattuisi niin he kyllä ilmoittavat asiasta. On ihanaa, että tällaisia ihmisiä on omalla kylällä ja ihan naapurustossa.

Lampuri lomailee teemalla: aamuin ja illoin eläinten terveyden tarkkailua, laidunaitausten kiertämistä päivittäin (jotta näkee ovatko ne ehjiä), vesien vaihdot, kivennäishuolto. Toivotaan hyvää kesää, terveenä pysyviä lampaita ja isoksi kasvavia pässejä:) Syksyksi on lihavarauksia jo mukavasti, muutama varaus mahtuu vielä listalle mukaan.

Seuraavaksi päästään ensimmäisen säilörehusadon korjuuseen ja sitten alkaakin lampolan rakennustyöt toden teolla.