Facebookista kilahti kutsu luokkakokoukseen, ensimmäiseen sellaiseen. Paikka idyllinen, omassa kotikylässä, tunturinkupeella, viikonloppu, mukava ajoitus elokuussa. Mikä ihana ajatus. Vanhat tutut luokkakaverit koolla, monia ystäviä joita ei ole tavannut pitkään aikaan, monia, joista ei ole vuosien varrella kuullut yhtään mitään. Monia, jotka jäivät kotikylääni Muonioon asumaan tai ainakin lähemmäs sinne, Lappiin tai Oulun korkeudelle. Miten ihanaa olisikaan viettää aikaa yhdessä, päivittää kuulumisia, jutella pitkästä aikaa. Jotenkin kuitenkin ajankohdassa joku jo raksautti päässäni heti ajatusta, että nyt ei mennyt ihan puikkareihin tämä homma. Kaivoin lammaskalenterin esille, sieltä keväiset uuhien astutuspäivämäärät - ja kyllä, kenelläpä onkaan silloin karitsoinnit kiivaina meneillään. Pääsi pieni huokaus, eihän siinä mikään auta. Joku voisi sanoa, että hommaa lomittaja tai eikö ne nyt karitsoi siellä itsekseen. No eipä karitsoi. Valtaosa nyt elokuisista uuhista on ns. esikkoja joiden kanssa ongelmia voi odotaa, jo ei muussa, niin ainakin imetyksen käyntiin lähtemisessä. Puolenvuoden työntulos on kiinni taas tuossa hektisessä parinviikon jaksossa elokuun loppupuolella, jolloin minä valvon yöni kiltisti kotona ja avustan tarvittaessa karitsoinneissa ja valvon jokaikisen syntymän ja pinten karitsojen ternimaidon saannin. Näin se homma vain menee. Niin makaa kuin petaa. Vastasin kutsuun kiitos ja ei ja toivottelin mitä mukavinta jälleennäkemisen riemua vahoille kamuille (mehän muuten tullaan nelikymppisiksi tänä vuonna, että muistakaa juhlia sen mukaisesti). Jokaisen karitsan eloonjääminen, jokaisen synnytyksen onnistuminen on taloudellinen ja henkinen voitto, silloin on vain jaksettava painaa ja oltava hereillä. Mutta tätähän minä haluan tehdä ja teen mielelläni. Syntymän ihme on aina suuri ja jokainen karitsa suloinen ja ihana ja jokaisen karitsan haluaisi tietysti pitää hengissä uuhista puhumattakaan jos karitsoinnissa ilmenee jotain ongelmia.
Otin sitten hieman ennakkoa luokkakokoustunnelmista näin juhannuksena, kun on aikaa lomailla vielä ja ottaa rennommin. Eilenillalla tuli pyörähdettyä Mikkelin yöelämässä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa varmaan 9 vuotta. Sattui mukava ystäväpariskunta innostumaan mukaan ja ajelin sumuisessa yössä volvolla kaupungin sykkeeseen. Suunnattiin oikein yökerhoon. Aluksi kyllä tuntui siltä, että tultiin vähän väärään paikaan kun suurinosa juhlijoista oli meitä puolet nuorempia. Mutta sitten DJ alkoi soittaa myös vanhja kunnon kasari-ja ysärihittejä ja innostuttiin tanssimaankin oikein kunnolla. Olipa pitkästä aikaa kyllä niin hauska ja erilainen ilta, ettei olisi malttanut kotiin lähteä millään. Valomerkkiin asti oltiin ja nautittiin musiikista ja hauskasta seurasta. Tälläkertaa sattui vielä sekin ihme, että minä kuskina olin se, joka halusin jäädä pisimpään paikalle kun toiset jo jossain vaiheessa pyytelivät, että lähdettäisiin kotiin. Mutta onneksi kuski päättää:)
Näin on juhannukset tältä vuodelta juhlittu tällä tilalla ja huomenna palataan arkeen, sekin tosin on hauskaa, sillä meille tulee kauan odotettuja vieraita Lapista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti