Tervetuloa tutustumaan lammastilan elämään Pohjois-Loipan tilalle Etelä-Savoon, Hirvensalmelle. Kasvavan tilamme päätuotantosuuntana on lammastalous ja karitsanlihantuotanto, ja erityisesti sen suoramyynti. Isompi lampola on vasta rakenteilla. Tällähetkellä lampaamme (25 uuhta eli emo lammasta) asuvat vielä tilamme vanhassa komeassa harmaakivinavetassa. Viime kesänä aloitimme isomman lampolan rakennustyöt ja saimmekin pohjatyöt tehtyä sekä kivijalan pystyyn. Kivinavetan taakse valmistuu tulevan kesän ja syksyn aikana 70 uuhelle kylmälampola, jollaisia valtaosa lampoloista nykyään on, lammashan kestää turkkinsa ansioista hyvin kylmiä kelejä. Meidän lampolastamme tulee valoisa ja korkea, sen rakenteet tulevat kivijalan päälle teräskaarista ja seinät ja katto kasvihuoneen kennomuoveista. Tällaisia kasvihuonelampoloita on suomessa jo joitakin ja kokemukset niistä ovat olleet hyviä, niinpä mekin tällaiseen ratkaisuun rohkaistuimme.
Tämän kevään karitsoinnit ovat juuri päättyneet. Tai ehkä ovat, kaksi loka-marraskuulla pässillä olleista uuhista on vielä karitsoimatta, mutta kaikkihan eivät aina tule kantaviksi. Toinen tosin (kaimani, Laura nimeltään) näyttää siltä, että voisi vielä karitsoidakkin, joten odotellaan vielä. Suurimman osan uuhista jätimme astutettavaksi nyt keväällä, joten nyt meillä karitsoi vain neljä uuhta. Nämä kaikki olivat jo aiemmin karitsoineita Kainuunharmas-rotuisia "mammoja". Karitsoja syntyi yhteensä 13. Kahdet neloset, yhdet kolmoset ja yhdet kaksoset. Nelosetkin ovat näille alkuperäisrodun edustajille aika yleisiä. Onhan siinä aikamoinen hoitaminen ja imettäminen yhdelle lampaalle kun neljä pienokaista hyörii jaloissa, ja usein joudutaan turvautumaan lisämaitoon. Nyt ei ole sellaista vielä tarvittu, mutta katsotaan nyt kuika siinä käy. Muuten kaikki on sujunut hyvin, mutta yksi pieni uuhikaritsa menehtyi. Näitä vain sattuu ja näihin täytyy tottua, niin kurjalle kuin se tuntuukin. Kaikkensa sitä tekee pelastaakseen jokaisen pienen, mutta kaikista ei ole elämään. Tämäkin pieni karitsa, joka ristittiin Sade nimiseksi, oli jo syntyessään selkeästi heikompi toisia. Sitä koetettiin pullollakin auttaa antamalla lisämaitoa, mutta jotain oli jo syntyessä pielessä eikä siitä ollut jatkamaan elämää, eräänä aamuna se vain löytyi kuolleena. Ikäänkuin olisi nukkunut vain siellä toisten sisarustensa kanssa. Sellaisina hetkinä kyllä nousee kyynel silmään ja tuntuu pahalta. Mutta elämä jatkuu toisilla karitsoilla ja lampailla ja arkinen työ vie mennessään. On kiiruhdettava eteenpäin. Eläinten oma suhtautuminen opettaa jotain, se on jotenkin armollista: Tartu hetkeen, elä tässä ja nyt, ne tuntuvat sanovan minullekkin. Ja niin mennään taas. Jaetaan ruokia, laitetaan puhtaita juomavesiä ämpäreihin, levitetään puhtaita kuivikeolkia karsinoihin ja odotetaan uusia pieniä syntyviksi.
Ja sitten, tähdätään siihen mihin tähdätään, kun pässikaritsat ovat saavuttaneet sopivan painon noin 7kk ikäisenä, tilataan teurastamolta aika ja kuljetusauto ja ne lähtevät ryhmänä tilaltamme ammattilaisten teurastettaviksi ja tulevat takaisin viikon sisällä hienosti paloiteltuna ja näin saavat karitsanlihan ystävät herkkua pannulle ja uuniin, lautasille ja vatsaan. Eräs vanhempi ystäväni kysyi minulta eikö se tunnu pahalle kun ne ensin kasvattaa ja sitten teurasauto hakee. Mutta ei se sillä tavalla tunnu kun niihin suhtautuu tuotantoeläiminä alusta alkaen. Nämä pässit ovat saaneet elää sen elämänsä joka niille on suunniteltu. Niitä on ruokittu ja hoidettu hyvin, ne ovat laiduntaneet ja olleet tilavassa ryhmäkarsinassa yhdessä ikätovereidensa kanssa, voin sanoa että niillä on ollut hyvä elämä. Ja kun aika koittaa ne lopetetaan asianmukaisesti, nopeasti ja kivuttomasti ammattilaisten toimesta. Kun alusta asti ottaa sen asenteen että pässikaritsat ovat meillä lihantuotantoa varten, ei niihin sillä tavalla kiinny, vaikka niistä hyvää huolta pitääkin. Tuotantoeläin on eläin, jota hoidetaan meillä hyvin ja lajityypillisesti, se ei ole lemmikkieläin kuten koira tai kissa.
Silti, aina kun uusi karitsa syntyy, katson sitä ihaillen, annan sille nimen ja hellittelenkin sitten myöhemmin kun se on ensin tutustunut emäänsä. Juttelen uuhille, rapsuttelenkin. Tottakai pidän niistä, ei tällaista työtä - elämän tapaa - muuten olisi itselleen valinnut. Ja no, kyllä siihen pässienkin luo pysähdyn lepertelemään hassuja juttuja ohikulkiessani.
Tule tutustumaan lampaiden elämään - ne ovat hauskoja laumaeläimiä: itsepäisiä, välillä omituisiakin omine tapoineen ja kesyyntyessään hellyttäviä otuksia. Loipan Lampaat, löydät ne täältä keskeltä suomalaista maaseutua.
