Tämmönen hauskan värinen syntyi

Kainuunharmakseksi aika jännittävä väritys. Emä on korvanumeroltaan 007, joten sen kaksi pässipoikaa saavat nimikseen James ja Bond.

 Tässä James on ihan just syntyneenä. Aika veitikka väriltään. Täytyy sanoa, että olin aika ällistynyt.

Tuossa takana näkyy muitakin karitsoja, tämä emä teki nämä kaksoset.

Pienten sorkkien töpinää ja tipsuttelua

Loppukesän synnytys ruljassi käynnistyi viikko sitten 10.8. Tähän mennessä kolme uuhta on karitsoinut. Jäljellä on enää siis "vain" 11 karitsointia. Olemme antaneet uuhien olla pellolla. Syötävää riittää ja ilmat on lämpimiä. Viimekesäisen kokemuksella huomasimme, että karitsoinnit sujuvat paremmin tuolla luonnontilassa kuin sisällä navetassa ihmisen häiriköidessä jatkuvasti. Tuolla pellolla kun uuhet saavat olla omissa oloissaan ja liikkua jatkuvasti niin kaikki näyttää sujuvan paremmin. Lisäksi leimautuminen tapahtuu paremmin kun ihminen ei ole välissä säheltämässä. Toki minulle raskaampaa, kun ravaan noin viisi kertaa päivässä (ainakin) tuolla pitkin peltoja etsimässä jokaisen uuhen ja jokaisen karitsan ja käyn kurkkimassa tilannetta vaivihkaa. Jos kaikki sujuu hyvin, en puutu tilanteeseen ollenkaan. Käyn vain tarkistamassa, että jälkeiset ovat tulleet (ettei käy niin, että siellä sisällä olisikin vielä yksi karitsa pahssa virheasennossa eikä pääse syntymään) ja kurkistan tuliko pässejä vai uuhia ja merkkaan kalenteriin ylös kuka emä sai montakin jne. Tuossa yläkuvassa kurkkii ehkä söpöin tähän asti meillä syntyneistä karitsoista. Se on Texel-emänsä ainokainen, tyttö, ja sai nimekseen syntymäpäivänsä mukaan Kanerva. Emo on jo kahdesti aiemmin karitsoinut Roosa ja kokenut sekä huolehtivainen. En ole milloinkaan nähnyt tämmöistä hellyttävää luppakorvaa. Iso ja vahva karitsa ja jostakin näkövinkkelistä katsottuna muistuttaa enemmän koiranpentua kuin lammasta.

Tässä tilanteessa voisi vaikka sanoa että syötävän suloinen:) Mutta koska tämä on uuhikaritsa, se saa ehkäpä kasvaa ja varttua emoksi koska on vain kahden rodun risteytys joten sitä voi vielä jalostaa eteenpäin. Isä on tietysti upea Kainuunharmaspässimme Vesti.

Ensimmäiset karitsat pyöräytti neljä päivää aiemmin Risteytys-uuhi Lotta. Näille pienen pienille mutta terhakoille valkeille karitsoille naapurimme tytär Oona keksi nimet: Kukka ja Miko. En punninnut karitsoja mutta ne olivat varmasti vain kahden kilon painoisia, mutta voi sitä elämän voimaa ja intoa heti alusta pitäen. Alle viikon ikäisinä yllätin ne jo leikkimästä laitumelta suuren kiven päältä. Näytti aika pelottavalta kun nämä kaksi hurjapäätä pomppivat ja juoksivat siellä metrin korkeudessa. Harmi ettei silloin ollut kamera mukana. Tässä ollaan huomattavasti helpommassa paikassa.

 Aamuauringon säteissä pikkuinen on kuin pala jostain toisesta todellisuudesta, ison harmaan kiven suojassa.

Kivillä kiipeily on näköjään muutenkin karitsojen lempipuuhaa syömisen lisäksi. Meillä on tuolla laidunpellolla paljon näitä isoja kiviä ja siellähän nuo viikarit harjoittelevat mitä hurjempia hyppyjä.







Tänä aamuna seitsemän jälkeen syntyi kolmas vuonue. Sekin valkealle risteytysemälle. Uuhi ja pässi tuli sieltäkin, niille on vielä nimet keksimättä. Pirteinä olivat nekin etsimässä jo tietään maitokaupan luokse ja loistavasti emo piti niistä huolta. Jotenkin tässä vain tuntee itsensä taas niin onnelliseksi. Päivä paistaa ja jokainen uusi lammaslapsi tuo leveän hymyn huulille. Armottomasti silti jännittää loppuviikosta alkava ensikkojen karitsointi, toivon todella että niidenkin kanssa kaikki sujuu hyvin ja ettei kukaan tekisi nelosia ainakaan. Ne ovatkin sitten puhtaita kainuunharmaksia ja odotettavissa seitsemän vuonuetta. Lupaan kertoa kuinka meille käy. Ja ehkäpä kiusaan muutamilla kuvillakin.

Taas riittää ruoka

Siirsimme uuhet uudelle lohkolle. Vähän jännittää kun eivät ole aiemmin olleet sähkölangassa. Toivottavasti ottavat tällejä että kunnioitusta aitaa kohtaan syntyy.