Talvi on tallattu. Kevät alkaa sulatella pihamaata kuralätäköille, toisaalta taas kaikkialla on niin jäisen liukasta ja muhkuraista, että jopa kävelyllä käynti on yhtä tuskaa. Liukuesteet saappaan pohjissa ei tahdo pysyä paikallaan ja hiihtokelit kotimaisemissa ovat mennyttä, pitkään niitä ei kestänytkään tänä talvena. Sitkeästi kävelen koiran kanssa aamuin ja illoin muutaman kilometrin lenkin, liukastellen ja kiukutellenkin. Tässä vaiheessa odottaa jo sitä, että kevät oikeasti tulisi, kunnon lenkkikelit ja pääsisi edes pyöräilemään ja tuulettamaan ajatuksiaan talven jäljiltä.
Lampaat ovat talven syöneet, karitsat kasvaneet ja mammat lihoneet. Olen ehkä liittynyt samaan kerhoon, ainoat elämän perustarpeet talvella tuntuvat olevan syöminen ja nukkuminen. Lampolassa ei ole tarvinut juuri muuta tehdä, kuin ruokkia eläimet aamuin ja illoin ja lisätä kuivikkeita. Pikkuhiljaa sitä alkaa heräillä kun huomaa miten pitkällä kalenteri jo juoksee tätä vuotta. Meillä karitsointi alkaa tänä vuonna melko myöhään, huhtikuun lopulla - toukokuun alussa pieni 10 uuhen lauma karitsoi. Samaan aikaan lähtee teuraskuorma loppukesällä syntyneitä karitsoja sekä osa uuhista poistoon. Pieni ryhmä hyviä uuhia on myös myyty eloon, nekin lähtevät uuteen kotiinsa toukokuun puolella.
Jotain on sentään jo tapahtunut ja touhuttu: Tiineet uuhet on keritty ja siirretty omaan karsinaansa odottamaan karitsointia, ettei niitä tarvitse stressata sitten enään loppumetreillä millään muutoksilla. Tämä voi ollakkin sitten viimeinen porukka joka meillä karitsoi. Niin kurjalta kuin tuntuukin, niin elämä ei aina läheskään mene niinkuin haluaisi. Terveydelliset seikat perheessämme pakottavat meidät mitä ilmeisimmin luopumaan lampaista kokonaan. Sairastelu vaikuttaa aina myöskin taloudelliseen tilanteeseen väistämättä. Näin pienen katraan pito ei vain kannata, se käy suorastaan jopa liian kalliiksi harrastukseksi, eikä laajentamiseen näillä näkymin ole mitään mahdollisuuksia. Mieli on haikea ja raskas, luopuminen tuntuu jo nyt painavana suruna ja pinnankin kiristymisenä.
Mutta vielä ei ihan olla siellä asti, ensin eletään tämä kevät: odotetaan innolla uusia tulevia pikkuisia ja annetaan niiden laiduntaa emojensa kanssa pitkä kesä vehreillä laitumilla kauas sykysyyn saakka. Sitten punnitaan tilannetta uudelleen. Ja aina voi iloita sen kesän tulosta: pääseehän silloin tekemään kaikenlaista muuta mieluisaa tavallisten töiden lomassa. Pyöräretket, uiminen ja metsässä kulkeminen odottavat, sieni-ja marjamaat houkuttavat ajatuksissa jo nyt. Ja se pienten suloisten karitsojen heleä määkiminen pitkin peltoja, kun ne kirmaavat ja hyppivät kivillä ja leikkivät. Ehkäpä minun tulisi ottaa oppia niistä: ne elävät jokaisen päivän huolettomina kirmaillen, murehtimatta tulevaisuutta, nauttien leikeistä, ruoasta ja nukkumisesta auringon lämmittämissä läikissä pellolla ja kivien vierustoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti